Emäntä itte/Myself

"Rockin' In The Free World"

Hei vaan kaikille!

Taas on aika päivittää emännän kuulumiset. Olen siis Eeva-Liisa 'Lissun ja Kassun tyttö' Peltonen. Evenä minua on puhuteltu jo murkkuajoista asti. Olen kotoisin Keminmaan Lautiosaaresta; Akkunusjoen varressa kasvanut, Kemijoessa varpaani kastellut - lannoitteena Kemiyhtiön ja Veitsiluodon höyryt.

Muutimme vastikään Pälkäneelle, isänpuolen sukuni kantaisien maille... ihmekös tuo sitten, että Pälkäne tuntui heti niin kotoisalta? Ennen Pälkänettä asuin Tampereella vuoden verran. Tampereelle muutin 14 Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen. Ennen Helsinkiä ehdin vähän katsella maailmaa aupairina ja myös opiskellen; Yhdysvalloissa vietin puolitoistavuotta ja Belgiassa muutaman kuukauden. Työsarkaa ehdin tehdä useamman vuoden ja pääsin myös työn ohessa matkustelemaan eri puolilla Eurooppaa, mutta valitettavasti fyysinen sairastuminen vei työkyvyttömyyseläkkeelle.

Sitten näihin partanaamoihin - kaikki lähti kotikoiraksi tulleesta Tytystä. Sanoin tuolloin kasvattajalle, kun lähdin pienen nyytin kanssa kotiin, että: "Tytystä ei muuten mitään näyttelykoiraa tule!". Ne kuuluisat viimeiset sanat. Olen joutunut jälleen kerran elämässäni toteamaan: 'ei koskaan pidä sanoa ei koskaan'. Näyttelykärpänen pääsi puraisemaan ja griffonit veivät mennessään. Veivät jopa niin voimakkaasti, että katraaseemme kuuluu tällähetkellä viisi karvaista kaveria. Joukkion ehdoton pomo on kahdeksaa (8) vuotta lähentelevä Tyty (Nöpönenän Rumba). Tytyn kaveriksi tuli nyt 5,5 vuotias Iki (Hassunassun Iki-Ihana). Ikin jäljiltä minulle jäi ensimmäinen oma kasvattini Siru (Ikirumban Barbabelle).  Sirukin on jo pian 2,5 vuotias. Joukkiomme ensimmäinen belge tyttö tottelee -jos tottelee- nimeä Etta (Pikkanan Lucky Mii Rosetta).  Etta kuuluu vielä ihan kakara luokkaan lähennellessään 1 vuoden ikää. Uusin joukon jatkomme on Tytyn tytär, 12-vkoinen Nea tyttö (Ikirumban Dulcinea Deluxe), Nea on toinen 'mustiksemme'.

Kennel-nimen sain vuonna 2008, kasvattajan peruskurssin kävin vuonna 2007. Otan ensimmäisiä askeleita tällä saralla ja oppimista riittää, mutta onnekseni olen saanut muutamalta kokeneelta kasvattajalta arvokkaita neuvoja ja arvokasta tietoa - sitä informaation arvoa ei voi laskea rahassa eikä sitä tietoa löydy kirjoista. Pidän myös suurena onnena sitä, että olen saanut hyvät ja ainakin toistaiseksi terveet nartut, joiden takaa löytyy vuosikymmenten jo tehty työ. Tyttöjen  kanssa on ollut hyvä aloittaa - unohtamatta niitä vähän käytettyjä uroksia joita olen saanut nartuilleni käyttöön.

Pääasiassa Tyty, Iki, Siru, Etta ja Nea ovat minulle rakkaita lemmikkejä, joiden kanssa rysyämme metsiä ja rantoja - unohtamatta sohvaperunan autuasta olotilaa. Näyttelyt ovat harrastus; uskon ja toivon, että pystyn omalla kohdallani säilyttämään tekemisen ja harrastamisen ilon - myös kehässä... ja kehän laidalla. Koiramaailma on välillä aika karua. Kateus on ruma asia ja säikyttää monen aloittelevan koiraharrastajan - tämä taitaa valitettavasti olla rodusta riippumaton asia, mutta kytkeytyy kylläkin näkemykseni mukaan näyttelykehiin. Pitäisikin muistaa, että siellä kehässä pyöriessä meitä kuitenkin yhdistää ainakin yksi yhteinen asia - rakkaus koiriimme. Toivoisinkin, että kehässä ja kehän laidalla muistettaisiin edes ne alkeellisimmat käytöstavat, kuten se, että onnitellaan kanssakilpailijaa tuloksesta riippumatta ja jätetään se koirien äänekäs arvostelu tuomarin tehtäväksi. Kotona sitä tuomaria voi leikkiä sitten suureenkin ääneen.

Olen ollut mukana Suomen Griffonyhdistys ry:n toiminnassa: sihteerinä, jäsensihteerinä, rahastonhoitajana ja tarvikemyyjänä. Yhdistystoiminnan jätin nyt kuitenkin toistaiseksi halutessani keskittyä pääasiaan - siis koiriini.

Tätä kirjoittaessani elämme vielä muuttolaatikoiden keskellä. Talven pitäisi tehdä tuloaan, mutta lämmintä löyhää nuo kelit vielä toistaiseksi ovat. Mukavaa -toivottavasti lumisen- talven odotusta kaikille.

Pälkäneellä 5.11.2011

-Eve-